tiistai 8. marraskuuta 2016

"Kannattaa sanoa olevansa työnhakija eikä työtön."

Mistä työttömyys johtuu?

Työtä hakiessa on hyvä selvittää tulevalle työnantajalle, mistä työttömyys johtuu. Työttömyysjakso ansioluettelossa ei välttämättä ole niin vakava, jos syy selviää. Ilman selitystä, työnantaja voi olla torjuvampi työtöntä työnhakijaa kohtaan. 

Pitkittyneeseen työttömyyteen on nykyisin moninaisia syitä. Työpaikan menettäminen ei välttämättä ole yksilön vika. Työväkeä vähennetään jatkuvasti useilta eri aloilta ja paikkoja suljetaan. Lomauttamisen sijaan irtisanominen on nykyään yhä yleisempään. Pitkien työttömyysjaksojen lisäksi "reikäinen" cv ja monet lyhyet jaksot herättävät kysymyksiä. Luonnollisestikaan potkut eivät kaunista työhakemusta.

Työttömyysjakson aikana kannattaa opiskella tai kehittää itseään muulla tavalla, jotta työnantaja saa aktiivisen kuvan hakijasta. Ansioluettelossa ja mahdollisessa haastattelussa kannattaa korostaa ajanjakson aikana ollutta aktiivisuutta ja jättää työttömyys mainitsematta.


Miten työttömyys vaikuttaa?

Jos hakija ei osaa olla omatoiminen, itsetunnossa ja kontakteissa tapahtuu muutos huonompaan. Jo puolessa vuodessa työttömyysjaksolla olevan työnhakijan mahdollisuudet työllistymiseen vähenevät.

Aktiivisuus palkitaan työttömyysaikana, joten kannattaa pitää huolta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista. Kotiin sohvan pohjalle jääminen vaikuttaa terveyteen negatiivisesti ja näyttää huonolta papereissa.

Jokainen viikko on suuri asia yhteiskunnalle myös taloudellisesti. Puhutaan kymmenistä miljoonista euroista viikkoa kohti ellei peräti sadasta miljoonasta vuodessa.


Miten markkinoida itseäsi?

Jos työurassa on aukkoja, täytyy työnantajalle täytyy viestiä, että olet aktiivinen ja aloitekykyinen. Työhaastattelussa kannattaa esimerkiksi sanoa olevansa työnhakija eikä työtön. Työnhakijalla on hyvä olla selkeitä tavoitteita.

Myös selkeä cv, joka sisältää tärkeimmät perusasiat, on itsesi markkinoinnissa valttia. Cv ja työhakemus kannattaa kirjoittaa ja tarkistaa useaan kertaan, jotta ne ovat saumattomat. Kannattaa miettiä, minkälaisen kuvan haluaa itsestään antaa. Voit myös luetuttaa dokumentit ystävillä, perheellä tai jollakin ammattilaisella.

Työhaastatteluun kannattaa valmistautua hyvin. Haastattelussa omien vahvuuksien ja positiivisten puoliensa esittäminen on tärkeää. Voit miettiä etukäteen, mite saisit vastaukset kuulostamaan myönteisiltä vaikka jokin elämänkokemus olisikin ikävä. Ole kuitenkin aito vaikka muotoilisit asiat hieman pyöristellen.

HUOM!
Työttömäksi ei missään tapauksessa kannata jäädä, sillä Lahdessakin on töitä tarjolla monilta eri aloilta. Duunia löytyy pidemmäksi aikaa tai esimerkiksi osa-aikatöitä opiskelujen oheen.

Ohjaamo Lahdessa joka arkipäivä NONSTOP-REKRY, jossa eri henkilöstövuokrausfirmat ovat päivisin klo 13-16 ottamassa vastaan työhakemuksia, -haastatteluja ja tarjoamassa työsuhteita. Tule paikan päälle katsomaan ja kysymään lisää!

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Välivuosi | Ulkomaille!

Välivuotena voi viettää aikaa myös ulkomailla. Koko vuotta ei tarvitse olla etsimässä itseään Intian auringon alla tai opiskelemassa otsa hiessä ylistetyissä yliopistoissa, vaan voit olla myös osan välivuodestasi kokemassa ja oppimassa uutta ulkomailla.

Monipuolinen kielitaito erottaa sinut joukosta ja vahva kielellinen osaaminen vaikuttaa positiivisesti etenkin työnhaussa. Lisäksi ulkomaalaiset kontaktit ja ystävät ovat tärkeitä etenkin, jos on kiinnostunut kansainvälisestä urasta tai opiskeluaikana vaihtoon lähtemisestä.


Työtekoon on paljon erilaisia mahdollisuuksia ulkomailla. Ulkomailla hankitty työkokemus on kuin ässä hihassa työnhakemisen kannalta. Vapaaehtoistyöt ovat jokaisen osapuolen kannalta kehittäviä. Myös ulkomaalaiset koulut tarjoavat avoimia kursseja ja ne varmasti näyttävät hyvältä yhteishaussa.

Au pairina työskentely voi olla juuri sinulle sopiva vaihtoehto, jos haluat arkista työkokemusta ja kontakteja. Uusia tuttavuuksia, kielitaitoa ja kansainvälistymistä ei voi vähätellä.

Matkustelu voi muutenkin olla hyvä vaihtoehto. Esimerkiksi reppureissaaminen voi antaa sinulle uusia näkökulmia ja hieman välimatkaa omaan elämääsi. Matkailu avartaa ja reissunpäällä voit kehittää itseäsi lukuisilla eri tavoilla.

Aloita uusi harrastus ulkomailla! Se voi olla kung fu:n opettelu tai jooga. Voit harjoitella kirjoittamista eri maissa tai useiden kulttuurien persoonallisia käsitöitä. Eri kielten opettelu ja paikalliset tavat vahvistavat kansainvälistä osaamistasi.
Haluatko lähteä ulkomaille? 
Tule keskustelemaan erilaisista vaihtoehdoista Ohjaamo Lahteen!

Tapahtuman Facebook-sivu: https://www.facebook.com/events/1599972633639977/

Kirkkokatu 21 E, sisäpiha
15140, Lahti

tai ota yhteyttä!

ohjaamo.lahti@lahti.fi
050 398 5665

torstai 27. lokakuuta 2016

Välivuosi | Töihin?

Välivuotena on voi kerryttää arvokasta työkokemusta. Suoraan ammattikoulusta tai lukiosta jatko-opiskelemaan hakevalla ei välttämättä ole näyttöä työelämästä. Oman alan työympäristössä tehtävä harjoittelu voi olla hyvä kokemus. Siinä näkee, onko kyseinen ala sopiva ja haluaako sitä lähteä opiskelemaan. Käytännön kokemusta arvostetaan opiskelupaikkaa hakiessa, sekä senkin jälkeen.

Vaihtoehtona on myös tehdä muuta työtä. Minkä tahansa alan työn tekeminen antaa hyvän vaikutelman siitä, että olet aktiivinen ja mahdollisesti menestyvä työnhakutilanteissa. Työn tekeminen on myös taloudellisesti hyödyllistä, sillä voit kerätä hieman säästöjä esim. opiskeluaikaa varten.

Kaikki työkokemus on plussaa ammatillisen kasvun ja CV:n kannalta. Aktiiviset jaksot ja kokemus, sekä hyvät suosittelut merkitsevät paljon töitä hakiessa. Töitä on tarjolla, joten asenne ratkaisee! Kannattaa suunnata duuniin välittömästi!

Työkokeilujen avulla opit uutta ja kasvatat itseäsi sekä työnhakijana että työntekijänä. Saat työntekijöiltä vaadittavia ominaisuuksia, lisäät itsetuntemusta ja kerrytät rahaa taskun pohjalle.

Myös vapaaehtoistyön tekeminen Suomessa tai ulkomailla voi kehittää sinua valtavasti eri tavoilla tai jopa auttaa löytämään unelma-ammattisi!

Ohjaamo Lahdessa NONSTOP-REKRY joka arkipäivä!



Tarjolla valtavasti töitä eri aloilta! Henkilöstövuokraus on kätevä tapa työllistää itseään, olitpa sitten vailla tutkintoa tai korkeammin koulutettu. Kokopäivätyötä tai lisätienestejä opiskelujen oheen.

Meidät löydät osoitteesta Kirkkokatu 21 E (sisäpiha).

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Maahanmuuttajien iltapäivä

Ohjaamo Lahdessa järjestettiin maahanmuuttajien iltapäivä 18.10.2016.

Tapahtumassa esiteltiin Lahden alueen maahanmuuttajapalveluita alle 30-vuotiaille lahtelaisille maahanmuuttajille.

Maahanmuuttajien iltapäivään olivat tervetulleita kaikki alle 30-vuotiaat lahtelaiset maahanmuuttajat sekä kaikki maahanmuuttajien kanssa työskentelevät, jotka kokevat työssään hyötyvänsä maahanmuuttajapalveluiden tuntemisesta.

Maahanmuuttajien iltapäivä -tapahtumassa palveluitaan esittelivät:
  • Alipi
  • Minun tulevaisuuteni ja Minun Suomeni / Harjulan setlementti
  • Lahden kansanopisto
  • TE-toimiston kotoutumispalvelut
  • Lahden yhteiskoulun aikuislukio (mm. LUVA-koulutus)
  • LIIRA-hanke (Liikettä ilman rajoja)
  • Wellamo-opisto
  • Luetaan yhdessä -opintoryhmä maahanmuuttajille / Lahden akateemiset naiset ry
  • Monitoimikeskus Takatasku
  • Minustako yrittäjäksi Suomessa? -koulutus / Koulutuskeskus Salpaus
  • OSSI-hanke / LAMK, Salpaus

----

Lahden yhteiskoulun aikuislukion rehtori Riitta Yrjänä kertoi maahanmuuttajille suunnatusta lukiokoulutuksesta. Lukio vaihtoehto on ollut vasta kolmisen vuotta tarjolla, joten monet eivät siitä vielä tiedä. Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus - VALMA on usein tutumpi. Edellytyksenä lukiolle, maahanmuuttajilta vaaditaan perustasoista suomenkielen osaamista, siksi monet tuntevat etteivät ole vielä valmiita.

Lahden yhteiskoulun aikuislukio osallistui tapahtumaan, koska Ohjaamo Lahden opiskelija, Maiju Kolila, oli TE-toimiston infossa kertonut ideastaan ja kutsui eri tahoja mukaan. Tapahtuma meni hyvin. Muutamia kävi kyselemässä ja useita yhteistyötahoja kävi jututtamassa Riitta Yrjänää. Hän mainitsi, että on hyvä saada lukiokoulutusta enemmän maahanmuuttajien tietoisuuteen. Lukio on kiitorata kielen oppimiseen ja sopeutumiseen.

http://www.lyk.fi/aikuislukio/

----

Lahden kaupungin ja Lahden seurakuntayhtymän yhteinen monitoimikeskus Takatasku oli myös paikalla maahanmuuttajien iltapäivässä. Monitoimikeskuksessa on palvelutyöpajoja, joista suositumpia on esimerkiksi lounasruokala ja kahvio, sekä atk-työ ja -koulutus. Takataskussa päivystää myös kahtena päivänä terveydenhoitaja. Peruspalveluihin kuuluu mm. toimiston, vapaa-ajan, työkokeilun ja kuntouttavan työtoiminnan palvelut.

Johtava työntekijä Olli Kopo kertoi kuulleensa tapahtumasta sähköpostin kautta, kun Ohjaamo Lahti tiedotti mahdollisuudesta. Olli Kopo kertoi, että maahanmuuttajia kävi sopivasti hänen pisteellään. Yleensä osallistutaan tällaisiin tapahtumiin aina, kun on hyvä mahdollisuus olla esillä.
Tapahtumassa oli mukava tunnelma.

http://www.takatasku.net/

----

Haastattelimme myös muutamaa nuorta Tapanilakodista. Osa kuuli tapahtumasta opiskelija Maiju Kolilalta ja osa kansanopistosta. Maahanmuuttajat nuoret saivat melkein kaikkea tarvittavaa tietoa. Heidän mielestään koulutuksesta ja työelämästä olisi voinut olla vielä lisää tietoa, mille alalle kannattaisi hakea ja miten. Nuoret sanoivat, että tapahtumassa oli kivaa ja hyvä fiilis. Osa heistä kertoi, että voisivat tulla käymään Ohjaamo Lahdessa toistenkin!

tiistai 18. lokakuuta 2016

Välivuosi | Kohti opiskeluja!

Opiskeluvirettä on hyvä pitää yllä myös välivuoden aikana. Luennoilla käyminen tai tenttikirjojen lukeminen välivuoden aikana tekee opiskelujen aloituksesta helpompaa. Tulevan alansa tai eri alojen opintojen tekeminen selkeyttää kuvaa siitä, mitä oikeasti haluaa tulevaisuudessa lähteä opiskelemaan. Luennoilla tai avoimilla kursseilla käyminen antaa käytännön visiota siitä, minkälainen jokin tietty ala on.


Avoin AMK - Lahden ammattikorkeakoulu, LAMK

Tutustu ajankohtaiseen opintotarjontaan.
LUE LISÄÄ › ​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​

​Polkuop​innot

Polkuopiskelijan tavoitteena on usein tutkintokoulutukseen hakeutuminen tai ammatillisen osaamisen kehittäminen.
LUE LISÄÄ ›

​Ilmoittautuminen ja peruuttaminen

Opintoihin ilmoittautuminen tapahtuu sähköisellä lomakkeella. Peruuttaminen on tehtävä aina kirjallisesti.
LUE LISÄÄ › ​​​

Opintomaksut

Lahden ammattikorkeakoulun avoimen AMK:n opintojaksokohtainen hinta on 15 euroa/opintopiste​.
LUE LISÄÄ › ​​​​


Monet käyttävät välivuoden opiskellen haavealaansa. Avoimessa yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa on kiitettävä valikoima opintoja, joilla voit kerryttää opintopisteitä. Opintosuoritukset ovat voimassa automaattisesti, kun opiskelupaikka aukeaa.

Haavealan osaamista voi syventää monella eri tapaa. Kannattaa lukea alaa koskeavia blogeja ja kirjallisuutta. Voi käydä työkokeilussa tai tutustumassa alaan konkreettisesti esim. paikan päällä.

Koulutusalan valinnassa voi auttaa monet eri tahot. Perehtymällä hakuprosessiin, pääsykokeisiin ja itse opintoihin, saa parhaan kuvan koulutuksesta ja sen sisällöistä.

Koulutukseen on mahdollista päästä ympäri vuoden, ei tarvitse odottaa yhteishakuun. Tule kysymään lisää. Jos kuitenkin haluat odottaa yhteishakuun, voit myös tulla keskustelemaan siitä, mitä voisit odotusajallasi tehdä joko työn tai koulutuksen eteen.

Valmistaudu seuraavaan yhteishakuun ja täydennyshakuihin jo nyt!
Tule juttelemaan koulutuksesta Ohjaamo Lahteen joka arkipäivä.

torstai 13. lokakuuta 2016

Vartissa töihin | Ravintola- ja kahvila-ala

Vartissa töihin tapahtumassa 12.10. oli tarjolla lyhyitä työhaastatteluja paikan päällä ilman ajanvarausta. Tapahtumaan osallistuivat yritykset:

  • Vuohelan Herkku Oy / Kahvila La Kar De Mumma 
  • Eventhits Oy (Eventpro)
  • Bus Burger Oy
  • VMP Oy
  • Staffpoint Oy 
  • Go On /Vagomet Oy

Keskustelimme muutaman työhaastattelussa käyneen nuoren aikuisen, sekä työnantajan kanssa.

----

Kuka olet?

Sanni, 20v

Minkälainen tausta sinulla on?

Valmistuin keväällä tarjoilijaksi.

Mistä kuulit tapahtumasta?

Työkkärin kautta.

Miten työhaastattelu meni?

Hyvin meni, jäi hyvä fiilis. Heti tuli työtarjous VMP:ltä ja minut laitettiin listan kärkeen MM-kisojen keikkatöihin.

Muuta:

Olen jo muutamien rekryfirmojen listoilla, muun muassa Staffpointin, joka oli paikalla tapahtumassa.

----

Kuka olet?

Heli, 20v

Minkälainen tausta sinulla on?

Lukio ja järjestyksenvalvojakoulutus

Mistä kuulit tapahtumasta?

Ohjaamon kautta

Miten työhaastattelu meni?

Kävin monessa haastattelussa. Ihan jees meni, kiva kun asiat etenee.

Muuta?

Vielä kun saa hygienia- ja anniskelupassit kuntoon, niin voi palata entistä helpommin asiaan.


----

Kuka olet?

Joni, 19v

Minkälainen tausta sinulla on?

Lukio

Mistä kuulit tapahtumasta?

Ohjaamon kautta

Miten työhaastattelu meni?

Hyvin meni, kävin parissa haastattelussa.

Muuta?

Olen ollut VMP:n listoilla ennenkin. Etsin lähes mitä vain töitä, tapahtumassa niitä tarjottiin.

----

Keitä olette?

Mirva ja Minna Vuohelan Herkku Oy:stä.

Mihin yritykseen ja työtehtävään rekrytoitte?

Kahvila-ravintola La Kar De Mummaan, joka sijaitsee Hartolassa. Etsimme muun muassa kokkia ja vuorovastaavan pätevyyden omaavaa tarjoilijaa, mutta pidämme korvat auki myös muille työtehtäville ja työnhakijoille.

Miten päädyit tapahtumaan?

Tämä oli eka kerta Vartissa töihin -tapahtumassa. TE-toimiston kautta tuli nopealla aikataululla pyyntö, haluaisimmeko osallistua ja otimme paikan mielellämme vastaan.

Miten työhaastattelut meni?

Meillä kävi muutamia ihmisiä. Suurimmalle osalle työmatka ei ollut ongelma. Kerroimme lisää työtehtävistä myös niille, jotka eivät olleet varmoja kiinnostaako heitä. Mielikuvan muutos voi tapahtua, kunhan vain kyselee ja keskustelee.

Eräs hakija jäi hyvin mieleen asenteensa vuoksi vaikkei juuri oikeaa koulutusta ollutkaan. Pienellä koulutuksella saataisiin varmasti monipuolinen työntekijä.

Muuta?

Töitä ja työkokemusta kannattaa hankkia. Erityisesti kaupan ja ravintola-alan töitä on tarjolla ja niitä on melko helppoa saada. Hygieniapassit, anniskelupassit, ynnä muut kannattaa myös hankkia.

Seuraava Vartissa töihin on 9.11.2016, vuorossa teollisuusala.

tiistai 11. lokakuuta 2016

Rekryfirmat

Henkilöstöpalvelu, henkilöstövuokraus, rekrytointipalvelu...

Rekryfirmoista on usein paljon vääriä ja negatiivisia ajatuksia.

"Rekryfirmat vetävät rahaa välistä."

Ei ole totta. Henkilöstövuokrauksessa työntekijällä ja yhtiöllä on oma sopimus palkasta. Rekryfirmalla ja yhtiöllä on omansa, joka ei vaikuta työntekijän palkkaan.

"Rekryfirmassa on vain pätkätöitä yksinkertaisilta aloilta."

Ei ole totta. Rekrytointipalvelulla on myös pitempiaikaisia töitä, joista on mahdollisuus saada vakinaista työtä. Töitä on useilta eri aloilta laajasti, oli työntekijällä sitten koulutusta enemmän tai vähemmän.

"Rekryfirmasta soitetaan yhtäkkiä ja pakotetaan töihin."

Ei ole totta. Työkeikkoja saattaa ilmaantua lyhyelläkin varoitusajalla, mutta sinne ei pakoteta, vaan pyydetään. Jos et voi ottaa vuoroa vastaan, niin et ota. Työntekijän sopimuksen mukaiset työvuorot ovat etukäteen selvillä.

Sinua ei myöskään pakoteta ottamaan mitään työtä vastaan, jota et halua.

Tervetuloa kyselemaan työpaikoista tai suoraan työhaastatteluun Ohjaamo Lahteen joka arkipäivä 10-16.

Ohjaamo Lahdessa päivystävät rekrytointipalvelut:

VMP Varamiespalvelu

Opteam

HR Yhtiöt

Go on yhtiöt

Henkilöstövuokraus KILTA

Heimo henkilöstöpalvelut

Rekrytointipalvelu Sihti

Katso lisää Ohjaamo Lahden nettisivujen viikkolukkarista: http://ohjaamolahti.fi/




Myös aiheeseen liittyvä väärä luulo on edelleen voimassa:

"Töitä ei ole tarjolla."

Ei ole totta. Töitä on tarjolla valtavasti, monipuolisesti eri aloilta, jopa koulutuksen tasosta tai aiemmasta työkokemuksesta riippumatta. Ohjaamo Lahdessa on joka päivä avoimia työmahdollisuuksia, kun tulet vain työhaastatteluun. Töihin sijoittuminen on asenteesta ja halusta kiinni. 

Työllisty jo tänään!

perjantai 7. lokakuuta 2016

Välivuosi | Armeija tai siviilipalvelus

Välivuoden aikana kannattaa olla aktiivinen.

Välivuosi käsitteenä on kyseenalainen, koska ei sen vuoden tarvitse olla minkään kahden asian välissä. Välivuosi on kuitenkin termi, jota on helppo käyttää ajanjaksolle, jolle tarjotaan useita eri vaihtoehtoja. Pääasia on, ettei ole tekemättä mitään vaan keksii tälle ajalle puuhaa.

Asevelvollisuus takaa Suomen sotilaallisen turvallisuuden. Se koskee 18–60-vuotiaita miehiä, mutta myös naiset voivat hakea vapaaehtoisina asepalvelukseen.

Välivuosi on hyvä sauma käydä armeija tai suorittaa siviilipalvelus, jottei se myöhemmässä vaiheessa viivästytä esimerkiksi opintojasi tai niiden aloitusta.


Armeija ei ole elämäsi nihkeintä aikaa, se on todella kehittävää, kasvattavaa ja voi olla mukavaakin! Riippuu täysin asenteestasi. Ota samanlainen asenne kuin työnhaussa! Ole avoin, halukas ja aktiivinen. Ei ole mitään syytä, miksi et haluaisi töihin tai opiskeluihin saatika sitten armeijaan. Kaikki ovat hyviä kokemuksia, jotka kasvattaa ihmisenä ja luo hyvän tulevaisuuden.

Voit myös armeijasta tai sivarista löytää innostuksen tulevaisuuden ammattiin, opiskeluihin tai uusiin harrastuksiin. Armeissa voit myös hakea erityistehtäviin kiinnostuksen mukaan!

Ennen tai jälkeen armeijan, olet tervetullut Ohjaamo Lahteen keskustelemaan vaihtoehdoista tai jatkosuunnitelmista.

tiistai 4. lokakuuta 2016

Välivuosi | Mitä haluan tulevaisuudessa?

Välivuosi saattaa osua kohdallesi sen takia, ettet tiedä mitä haluat tehdä tulevaisuudessa. Et voi lähteä opiskelemaan haavealaasi, sillä et vielä tiedä mikä se on. Aiemmassa koulussasi on voitu ohjata opintojasi ja olet ehkä keskustellut jonkun kanssa siitä, mihin voisit tulevaisuudessa suunnata, mutta mitään konkreettista ei ole lyöty lukkoon.

Mistä voit aloittaa?

Ensimmäisenä sinun tulee oppia tuntemaan itsesi ja miettiä, mitä haluat tulevaisuudelta. Seuraavaksi sinun tulee aloittaa ammatinvalintaprosessi. Voit etsiä tietoa eri ammattialoista ja tutustua työelämään tai opiskelupaikkoihin. Ammatinvalintasuunnitelmassa on hyvä pohtia, haluaako koulutusta vai yrittääkö astua suoraan työelämään.

Hyvä ajatus on myös miettiä ammatinvalintaa harrastusten ja kiinnostusten kohteiden mukaan. On olemassa useita ammatinvalintatestejä netissä. Niitä voi olla hauska tehdä ja niistä voi saada hyviäkin ideoita, mutta netissä on hyvä suhtautua tietoon kriittisesti. TE-toimiston tarjoamat ammatinvalinnanohjaus tai koulutusneuvonta voivat hyödyttää sinua. Apua saa myös esimerkiksi ammatinvalintapsykologilta.

Työelämään hyppääminen voi olla haluamasi vaihtoehto. Ilman koulutusta voi olla vaikeaa saada mitään töitä, mutta esimerkiksi ammattikoulun tai lukion jälkeen se ei ole mahdotonta. Ensin tulee miettiä minkä alan töihin haluaisit hakea. Kannattaa pitää tavoitteet realistisina, jos pohjalla ei ole juurikaan koulutusta. Sinun täytyy olla aktiivinen työnhaussa. Kannattaa kerätä erilaisia työkokeiluja tai käydä vaikka tekemässä vapaaehtoistyötä.

Jos kuitenkin haluat jatkokoulutukseen, kannattaa tutustua eri alan koulutuksiin netissä, kyselemällä tuttavilta tai tuntemattomilta ja konkreettisesti vierailla oppilaitoksissa. Kannattaa selvittää, mitä haluamasi koulun hakuun tai pääsykokeisiin vaaditaan.

Mielesi voi muuttua monta kertaa vuoden aikana ja se ei haittaa ollenkaan! Hyödyllisempää ja tuottavampaa on selvittää aluksi kerralla, mihin tähtäät tulevaisuudessa. Kun tavoitteet ovat selkeitä, voit lähteä suunnittelemallesi polulle ja kulkea sitä sinulle sopivassa tahdissa.

Tule Ohjaamo Lahteen keskustelemaan Sinulle sopivasta reitistä kohti haluamaasi tulevaisuutta ja haaveammattia!

Ohjaamo Lahti
Kirkkokatu 21 E
15140 Lahti

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Vartissa töihin | Kaupan ala

Vartissa töihin tapahtumassa 14.9. oli tarjolla lyhyitä työhaastatteluja paikan päällä ilman ajanvarausta. Mukana oli muun muassa Gigantti, Hämeenmaa, Eurokangas, Staffpoint / Kaupan ala, VMP / kaupan paikat, Hobby Hall / Stockmann ja Pentik.

Juttelimme muutaman työhaastattelussa käyneen nuoren aikuisen kanssa.

----
Kuka olet?

Casper, 19v.

Minkälainen tausta sinulla on?

Keväällä metallialalta kunnossapitoon valmistunut, jonka jälkeen Stora Ensolla töissä.

Mistä kuulit tapahtumasta?

Kuulin kaverilta.

Miten työhaastattelu meni?

Kävin StaffPointilla, mutta käyn vielä jossain toisessakin. Jäi hyvä tunne ja sain lisäinfoa siitä, minkälaista työtä on tarjolla.

----
Kuka olet?

Johanna, 29v.

Minkälainen tausta sinulla on?

Matkailupuolen restonomi.

Mistä kuulit tapahtumasta?

Facebookin Lahden alueen äidit -ryhmästä, jonka jälkeen Googletin enemmän tietoa.

Miten työhaastattelu meni?

En ehtinyt jännittää, kun tulin niin suoriltaan tänne. Hieman paremmin tutustuminen olisi ollu hyödyllistä. Hyvä fiilis kuitenkin jäi ensimmäisestä haastattelusta, mutta aion käydä vielä muutamassa.

Muuta?

Lahdesta ei oikein löydy restonomin asiakaspalvelutyötä.

----
Kuka olet?

Susanna, 24v.

Minkälainen tausta sinulla on?

Sosionomiopiskelija.

Mistä kuulit tapahtumasta?

LAMK oli jakanut someen.

Miten työhaastattelu meni?

Positiivinen fiilis jäi, VMP:ltä etenkin. Kävin myös Hämeenmaalla.

Saitko töitä?

VMP ottaa yhteyttä mahdollisesti huomenna.

Muuta?

Etsin töitä opiskelujen ohelle eli osa-aikatyötä.

Seuraava Vartissa Töihin on 12.10.,
kun tarjolla on ravintola- ja kahvila-alan töitä:

tiistai 27. syyskuuta 2016

Oikeus- ja työministerin vierailu


Perussuomalaisten oikeus- ja työministeri Jari Lindström vieraili tänään Ohjaamo Lahdessa.

Juttelimme rennosti kahvin äärellä erinäisistä aiheista. Ministeri Lindström korosti palveluiden viemistä sinne, missä asiakkaat jo ovat. Pop-up työkkärin hän mainitsee usein.


Me puolestamme pidimme esittelyn Matkalla Duuniin -palvelusta, jonka jälkeen keskustelimme aiheesta yhteisesti.


Mukaan ministerille lähti matkaluettavaa aina Etlarista Ohjaamo Lahden lehtiöihin.

perjantai 23. syyskuuta 2016

Ajatuksia välivuodesta

Tästä lähtee välivuosi -sarjamme Ohjaamo Lahden blogissa!

Välivuosi aiheuttaa usein negatiivisia reaktioita. Vaikka opiskelupaikka olisikin jäänyt saamatta, ei maailma kaadu siihen. Jotkut ajattelevat vuoden menevän hukkaan tai jäävänsä jostain paitsi. Oikeastaan se voi olla päinvastoin. Välivuosi kannattaa käyttää hyödyllisesti!

Pitkien opiskelujaksojen tai pääsykoepänttäämisten jälkeen lomailu voi olla paikallaan. Etenkin opiskeluun tai töihin suuntaavalla, akkujen lataaminen ja lomasta nauttiminen on paikallaan. On kuitenkin huolehdittava siitä, että lomailusta ei tule jopa useita kuukausia tai vuosia kestävää tapaa, joka vaikuttaa vahvasti tulevaisuuteen. Kannattaa olla tehokas!


Välivuodelle kannattaa asettaa tavoitteita ja pitää itsensä aktiivisena. Usein tavoitteena on keksiä, mitä haluaa tehdä välivuotensa jälkeen. Välivuoden voi hyödyntää monella tavalla ja se on täynnä mahdollisuuksia, jotka edistävät tulevaisuuden opiskelu- tai työpaikkojen saantia.

Välivuoden ei tule olla turhanpäiväistä lusmuilua mutta ei myöskään tarvitse olla päätähuimaavien kokemusten tai valastumisten löytämistä, vaan se voi olla kehittävä ja juuri Sinun näköinen.

Sinulla on hyvää aikaa täydentää ansioluetteloasi tai kerryttää kursseja opintoja varten, jotta tulevaisuudessa pääset juuri sinne, minne tähtäät! Ole aktiivinen, tutki ja hae uusia kokemuksia avoimin mielin!

maanantai 19. syyskuuta 2016

Madventures luento

Kävimme toisen harjoittelijan kanssa kuuntelemassa Riku Rantalan ja Tunna Milonoffin luentoa Lahden 8-salilla perjantaina 9.9.2016.

Miehet ovat tuttuja Madventures ja Docventures -sarjoista. Kaksikko on kerännyt maailmanlaajuista suosiota omaperäisellä matkailuohjelmallaan, jossa he seikkailevat ympäri maailmaa pienellä budjetilla, tekien ja kokien kaikkea hurjaa.

Miesten luennon pohjana oli kansanvälinen menestys ja tarina siitä, miten he ovat päässeet kellarista 200 maahan.

Rantala ja Milonoff on saanut useita tunnustuksia toiminnastaan. Kaksikko ei kertonut palkinnoistaan kehuskelumielessä vaan pohjasivat kertomuksensa siihen, miten kova työ tuottaa näkyvää tulosta.

Syyskuu 2012 - valtion tiedonjulkistamispalkinto, maantieteen ja maailman tuntemuksen edistäminen
Elokuu 2014 - Formaatti-Finlandia -palkinto ja Suomen Kuvalehden Journalistipalkinto

Rantala ja Milonoff ovat persoonallisia ja viihdyttäviä esiintyjiä, joiden luento on mukaansatempaava ja koskettava. Aiheina oli muun muassa itsetunto, rohkeus, luovuus, tavoitteellisuus, menestys ja monikulttuurisuus. Luento oli inspiroiva ja kiehtova, sekä juuri oikealla tavalla humorisoitu.

Rantala kertoi itsetunnosta syvällisesti, mutta vitsien siivittämänä. Milonoff painotti, miten tavoitteen eteen on tehtävä tuhansia tunteja töitä. Miehet totesivat, miten rajojen rikkominen, hyvä tuuri ja itseensä uskominen on vaikuttanut vahvasti heidän menestykseen. He ovat olleet onnekkaita, että heidän omasta harrastuksesta on kehittynyt sellainen juttu, jolla voi elättää itsensä, perheensä ja pari muutakin.

Luentoa siivitti hurjat tarinat ja videot muun muassa Papua-Uusi-Guinealaisesta ihmissyöntiä harjoittavasta heimosta, Tshernobylissä vierailusta ja keitettyjen iilimatojen syönnistä, sekä pilvenpiirtäjän katolta hyppäämisestä Venäjällä.

Hyppy tuntemattomaan, kohtaamiseen panostaminen ja epämukavuusalueella käyminen ovat tärkeitä kohtia, joiden avulla mukautua ja menestyä.


Lopuksi oli aikaa yleisön kysymyksille, joita tuli runsaasti ja ne olivat erinomaisia. Kysymysten avulla keskusteltiin vielä ihmissuhteista, läheisten tuesta ja hienoista muistoista.

Kokonaisuudessaan luento oli viihdyttävä ja motivoiva kohti omia haaveita. Omien unelmien eteen kannattaa tehdä kovasti töitä, jos tulevaisuudessa haluaa tehdä juuri sitä, mitä sydän sanoo.

Tiia Kettunen
Harjoittelija
Ohjaamo Lahti

tiistai 6. syyskuuta 2016

Nuorelle

Poikkea paikan päällä, soita tai varaa tapaamisaika.


Tule Ohjaamo Lahteen, jos haluat hoitaa asioitasi saman mukavan ihmisen kanssa kahvikupin äärellä.

Tule Ohjaamo Lahteen, jos haluat jalkaa oven väliin työelämässä, koulutusta, apua asunnon hakuun tai neuvoja itsellesi ajankohtaisiin asioihin.


Älä tule Ohjaamo Lahteen, jos haluat pomppia edelleen palvelusta toiseen ja paasata samoja asioita yhä uudelleen eri luukuilla.

Älä tule
Ohjaamo Lahteen, jos haluat odottaa palveluihin pääsyä pitkään.

Kiinnostuitko?


Kirkkokatu 21 E, sisäpiha
15140 Lahti

ohjaamo.lahti@lahti.fi
050 398 5665

Ota yhteyttä!

Työnantajalle

Haluatko tukea rekrytointiin, motivoituneita nuoria töihin, joustavaa ja tavoitteellista valmennnusta, uusia näkemyksiä nuorilta ja maksutonta palvelua? Ota yhteyttä, niin etsitään sinulle sopiva tekijä.

Ammattilaiselle

Kitketään yhdessä Lahden nuorisotyöttömyyttä. Nopeutetaan ja selkiytetään yhdessä nuorten palveluprosesseja. Olisiko sinulla uusia ideoita ja ratkaisuehdotuksia? Ota yhteyttä, niin sovitaan toteutuksesta.


Kirkkokatu 21 E, sisäpiha
15140 Lahti

050 398 5665
ohjaamo.lahti@lahti.fi