torstai 27. lokakuuta 2016

Välivuosi | Töihin?

Välivuotena on voi kerryttää arvokasta työkokemusta. Suoraan ammattikoulusta tai lukiosta jatko-opiskelemaan hakevalla ei välttämättä ole näyttöä työelämästä. Oman alan työympäristössä tehtävä harjoittelu voi olla hyvä kokemus. Siinä näkee, onko kyseinen ala sopiva ja haluaako sitä lähteä opiskelemaan. Käytännön kokemusta arvostetaan opiskelupaikkaa hakiessa, sekä senkin jälkeen.

Vaihtoehtona on myös tehdä muuta työtä. Minkä tahansa alan työn tekeminen antaa hyvän vaikutelman siitä, että olet aktiivinen ja mahdollisesti menestyvä työnhakutilanteissa. Työn tekeminen on myös taloudellisesti hyödyllistä, sillä voit kerätä hieman säästöjä esim. opiskeluaikaa varten.

Kaikki työkokemus on plussaa ammatillisen kasvun ja CV:n kannalta. Aktiiviset jaksot ja kokemus, sekä hyvät suosittelut merkitsevät paljon töitä hakiessa. Töitä on tarjolla, joten asenne ratkaisee! Kannattaa suunnata duuniin välittömästi!

Työkokeilujen avulla opit uutta ja kasvatat itseäsi sekä työnhakijana että työntekijänä. Saat työntekijöiltä vaadittavia ominaisuuksia, lisäät itsetuntemusta ja kerrytät rahaa taskun pohjalle.

Myös vapaaehtoistyön tekeminen Suomessa tai ulkomailla voi kehittää sinua valtavasti eri tavoilla tai jopa auttaa löytämään unelma-ammattisi!

Ohjaamo Lahdessa NONSTOP-REKRY joka arkipäivä!



Tarjolla valtavasti töitä eri aloilta! Henkilöstövuokraus on kätevä tapa työllistää itseään, olitpa sitten vailla tutkintoa tai korkeammin koulutettu. Kokopäivätyötä tai lisätienestejä opiskelujen oheen.

Meidät löydät osoitteesta Kirkkokatu 21 E (sisäpiha).

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Maahanmuuttajien iltapäivä

Ohjaamo Lahdessa järjestettiin maahanmuuttajien iltapäivä 18.10.2016.

Tapahtumassa esiteltiin Lahden alueen maahanmuuttajapalveluita alle 30-vuotiaille lahtelaisille maahanmuuttajille.

Maahanmuuttajien iltapäivään olivat tervetulleita kaikki alle 30-vuotiaat lahtelaiset maahanmuuttajat sekä kaikki maahanmuuttajien kanssa työskentelevät, jotka kokevat työssään hyötyvänsä maahanmuuttajapalveluiden tuntemisesta.

Maahanmuuttajien iltapäivä -tapahtumassa palveluitaan esittelivät:
  • Alipi
  • Minun tulevaisuuteni ja Minun Suomeni / Harjulan setlementti
  • Lahden kansanopisto
  • TE-toimiston kotoutumispalvelut
  • Lahden yhteiskoulun aikuislukio (mm. LUVA-koulutus)
  • LIIRA-hanke (Liikettä ilman rajoja)
  • Wellamo-opisto
  • Luetaan yhdessä -opintoryhmä maahanmuuttajille / Lahden akateemiset naiset ry
  • Monitoimikeskus Takatasku
  • Minustako yrittäjäksi Suomessa? -koulutus / Koulutuskeskus Salpaus
  • OSSI-hanke / LAMK, Salpaus

----

Lahden yhteiskoulun aikuislukion rehtori Riitta Yrjänä kertoi maahanmuuttajille suunnatusta lukiokoulutuksesta. Lukio vaihtoehto on ollut vasta kolmisen vuotta tarjolla, joten monet eivät siitä vielä tiedä. Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus - VALMA on usein tutumpi. Edellytyksenä lukiolle, maahanmuuttajilta vaaditaan perustasoista suomenkielen osaamista, siksi monet tuntevat etteivät ole vielä valmiita.

Lahden yhteiskoulun aikuislukio osallistui tapahtumaan, koska Ohjaamo Lahden opiskelija, Maiju Kolila, oli TE-toimiston infossa kertonut ideastaan ja kutsui eri tahoja mukaan. Tapahtuma meni hyvin. Muutamia kävi kyselemässä ja useita yhteistyötahoja kävi jututtamassa Riitta Yrjänää. Hän mainitsi, että on hyvä saada lukiokoulutusta enemmän maahanmuuttajien tietoisuuteen. Lukio on kiitorata kielen oppimiseen ja sopeutumiseen.

http://www.lyk.fi/aikuislukio/

----

Lahden kaupungin ja Lahden seurakuntayhtymän yhteinen monitoimikeskus Takatasku oli myös paikalla maahanmuuttajien iltapäivässä. Monitoimikeskuksessa on palvelutyöpajoja, joista suositumpia on esimerkiksi lounasruokala ja kahvio, sekä atk-työ ja -koulutus. Takataskussa päivystää myös kahtena päivänä terveydenhoitaja. Peruspalveluihin kuuluu mm. toimiston, vapaa-ajan, työkokeilun ja kuntouttavan työtoiminnan palvelut.

Johtava työntekijä Olli Kopo kertoi kuulleensa tapahtumasta sähköpostin kautta, kun Ohjaamo Lahti tiedotti mahdollisuudesta. Olli Kopo kertoi, että maahanmuuttajia kävi sopivasti hänen pisteellään. Yleensä osallistutaan tällaisiin tapahtumiin aina, kun on hyvä mahdollisuus olla esillä.
Tapahtumassa oli mukava tunnelma.

http://www.takatasku.net/

----

Haastattelimme myös muutamaa nuorta Tapanilakodista. Osa kuuli tapahtumasta opiskelija Maiju Kolilalta ja osa kansanopistosta. Maahanmuuttajat nuoret saivat melkein kaikkea tarvittavaa tietoa. Heidän mielestään koulutuksesta ja työelämästä olisi voinut olla vielä lisää tietoa, mille alalle kannattaisi hakea ja miten. Nuoret sanoivat, että tapahtumassa oli kivaa ja hyvä fiilis. Osa heistä kertoi, että voisivat tulla käymään Ohjaamo Lahdessa toistenkin!

tiistai 18. lokakuuta 2016

Välivuosi | Kohti opiskeluja!

Opiskeluvirettä on hyvä pitää yllä myös välivuoden aikana. Luennoilla käyminen tai tenttikirjojen lukeminen välivuoden aikana tekee opiskelujen aloituksesta helpompaa. Tulevan alansa tai eri alojen opintojen tekeminen selkeyttää kuvaa siitä, mitä oikeasti haluaa tulevaisuudessa lähteä opiskelemaan. Luennoilla tai avoimilla kursseilla käyminen antaa käytännön visiota siitä, minkälainen jokin tietty ala on.


Avoin AMK - Lahden ammattikorkeakoulu, LAMK

Tutustu ajankohtaiseen opintotarjontaan.
LUE LISÄÄ › ​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​

​Polkuop​innot

Polkuopiskelijan tavoitteena on usein tutkintokoulutukseen hakeutuminen tai ammatillisen osaamisen kehittäminen.
LUE LISÄÄ ›

​Ilmoittautuminen ja peruuttaminen

Opintoihin ilmoittautuminen tapahtuu sähköisellä lomakkeella. Peruuttaminen on tehtävä aina kirjallisesti.
LUE LISÄÄ › ​​​

Opintomaksut

Lahden ammattikorkeakoulun avoimen AMK:n opintojaksokohtainen hinta on 15 euroa/opintopiste​.
LUE LISÄÄ › ​​​​


Monet käyttävät välivuoden opiskellen haavealaansa. Avoimessa yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa on kiitettävä valikoima opintoja, joilla voit kerryttää opintopisteitä. Opintosuoritukset ovat voimassa automaattisesti, kun opiskelupaikka aukeaa.

Haavealan osaamista voi syventää monella eri tapaa. Kannattaa lukea alaa koskeavia blogeja ja kirjallisuutta. Voi käydä työkokeilussa tai tutustumassa alaan konkreettisesti esim. paikan päällä.

Koulutusalan valinnassa voi auttaa monet eri tahot. Perehtymällä hakuprosessiin, pääsykokeisiin ja itse opintoihin, saa parhaan kuvan koulutuksesta ja sen sisällöistä.

Koulutukseen on mahdollista päästä ympäri vuoden, ei tarvitse odottaa yhteishakuun. Tule kysymään lisää. Jos kuitenkin haluat odottaa yhteishakuun, voit myös tulla keskustelemaan siitä, mitä voisit odotusajallasi tehdä joko työn tai koulutuksen eteen.

Valmistaudu seuraavaan yhteishakuun ja täydennyshakuihin jo nyt!
Tule juttelemaan koulutuksesta Ohjaamo Lahteen joka arkipäivä.

torstai 13. lokakuuta 2016

Vartissa töihin | Ravintola- ja kahvila-ala

Vartissa töihin tapahtumassa 12.10. oli tarjolla lyhyitä työhaastatteluja paikan päällä ilman ajanvarausta. Tapahtumaan osallistuivat yritykset:

  • Vuohelan Herkku Oy / Kahvila La Kar De Mumma 
  • Eventhits Oy (Eventpro)
  • Bus Burger Oy
  • VMP Oy
  • Staffpoint Oy 
  • Go On /Vagomet Oy

Keskustelimme muutaman työhaastattelussa käyneen nuoren aikuisen, sekä työnantajan kanssa.

----

Kuka olet?

Sanni, 20v

Minkälainen tausta sinulla on?

Valmistuin keväällä tarjoilijaksi.

Mistä kuulit tapahtumasta?

Työkkärin kautta.

Miten työhaastattelu meni?

Hyvin meni, jäi hyvä fiilis. Heti tuli työtarjous VMP:ltä ja minut laitettiin listan kärkeen MM-kisojen keikkatöihin.

Muuta:

Olen jo muutamien rekryfirmojen listoilla, muun muassa Staffpointin, joka oli paikalla tapahtumassa.

----

Kuka olet?

Heli, 20v

Minkälainen tausta sinulla on?

Lukio ja järjestyksenvalvojakoulutus

Mistä kuulit tapahtumasta?

Ohjaamon kautta

Miten työhaastattelu meni?

Kävin monessa haastattelussa. Ihan jees meni, kiva kun asiat etenee.

Muuta?

Vielä kun saa hygienia- ja anniskelupassit kuntoon, niin voi palata entistä helpommin asiaan.


----

Kuka olet?

Joni, 19v

Minkälainen tausta sinulla on?

Lukio

Mistä kuulit tapahtumasta?

Ohjaamon kautta

Miten työhaastattelu meni?

Hyvin meni, kävin parissa haastattelussa.

Muuta?

Olen ollut VMP:n listoilla ennenkin. Etsin lähes mitä vain töitä, tapahtumassa niitä tarjottiin.

----

Keitä olette?

Mirva ja Minna Vuohelan Herkku Oy:stä.

Mihin yritykseen ja työtehtävään rekrytoitte?

Kahvila-ravintola La Kar De Mummaan, joka sijaitsee Hartolassa. Etsimme muun muassa kokkia ja vuorovastaavan pätevyyden omaavaa tarjoilijaa, mutta pidämme korvat auki myös muille työtehtäville ja työnhakijoille.

Miten päädyit tapahtumaan?

Tämä oli eka kerta Vartissa töihin -tapahtumassa. TE-toimiston kautta tuli nopealla aikataululla pyyntö, haluaisimmeko osallistua ja otimme paikan mielellämme vastaan.

Miten työhaastattelut meni?

Meillä kävi muutamia ihmisiä. Suurimmalle osalle työmatka ei ollut ongelma. Kerroimme lisää työtehtävistä myös niille, jotka eivät olleet varmoja kiinnostaako heitä. Mielikuvan muutos voi tapahtua, kunhan vain kyselee ja keskustelee.

Eräs hakija jäi hyvin mieleen asenteensa vuoksi vaikkei juuri oikeaa koulutusta ollutkaan. Pienellä koulutuksella saataisiin varmasti monipuolinen työntekijä.

Muuta?

Töitä ja työkokemusta kannattaa hankkia. Erityisesti kaupan ja ravintola-alan töitä on tarjolla ja niitä on melko helppoa saada. Hygieniapassit, anniskelupassit, ynnä muut kannattaa myös hankkia.

Seuraava Vartissa töihin on 9.11.2016, vuorossa teollisuusala.

tiistai 11. lokakuuta 2016

Rekryfirmat

Henkilöstöpalvelu, henkilöstövuokraus, rekrytointipalvelu...

Rekryfirmoista on usein paljon vääriä ja negatiivisia ajatuksia.

"Rekryfirmat vetävät rahaa välistä."

Ei ole totta. Henkilöstövuokrauksessa työntekijällä ja yhtiöllä on oma sopimus palkasta. Rekryfirmalla ja yhtiöllä on omansa, joka ei vaikuta työntekijän palkkaan.

"Rekryfirmassa on vain pätkätöitä yksinkertaisilta aloilta."

Ei ole totta. Rekrytointipalvelulla on myös pitempiaikaisia töitä, joista on mahdollisuus saada vakinaista työtä. Töitä on useilta eri aloilta laajasti, oli työntekijällä sitten koulutusta enemmän tai vähemmän.

"Rekryfirmasta soitetaan yhtäkkiä ja pakotetaan töihin."

Ei ole totta. Työkeikkoja saattaa ilmaantua lyhyelläkin varoitusajalla, mutta sinne ei pakoteta, vaan pyydetään. Jos et voi ottaa vuoroa vastaan, niin et ota. Työntekijän sopimuksen mukaiset työvuorot ovat etukäteen selvillä.

Sinua ei myöskään pakoteta ottamaan mitään työtä vastaan, jota et halua.

Tervetuloa kyselemaan työpaikoista tai suoraan työhaastatteluun Ohjaamo Lahteen joka arkipäivä 10-16.

Ohjaamo Lahdessa päivystävät rekrytointipalvelut:

VMP Varamiespalvelu

Opteam

HR Yhtiöt

Go on yhtiöt

Henkilöstövuokraus KILTA

Heimo henkilöstöpalvelut

Rekrytointipalvelu Sihti

Katso lisää Ohjaamo Lahden nettisivujen viikkolukkarista: http://ohjaamolahti.fi/




Myös aiheeseen liittyvä väärä luulo on edelleen voimassa:

"Töitä ei ole tarjolla."

Ei ole totta. Töitä on tarjolla valtavasti, monipuolisesti eri aloilta, jopa koulutuksen tasosta tai aiemmasta työkokemuksesta riippumatta. Ohjaamo Lahdessa on joka päivä avoimia työmahdollisuuksia, kun tulet vain työhaastatteluun. Töihin sijoittuminen on asenteesta ja halusta kiinni. 

Työllisty jo tänään!

perjantai 7. lokakuuta 2016

Välivuosi | Armeija tai siviilipalvelus

Välivuoden aikana kannattaa olla aktiivinen.

Välivuosi käsitteenä on kyseenalainen, koska ei sen vuoden tarvitse olla minkään kahden asian välissä. Välivuosi on kuitenkin termi, jota on helppo käyttää ajanjaksolle, jolle tarjotaan useita eri vaihtoehtoja. Pääasia on, ettei ole tekemättä mitään vaan keksii tälle ajalle puuhaa.

Asevelvollisuus takaa Suomen sotilaallisen turvallisuuden. Se koskee 18–60-vuotiaita miehiä, mutta myös naiset voivat hakea vapaaehtoisina asepalvelukseen.

Välivuosi on hyvä sauma käydä armeija tai suorittaa siviilipalvelus, jottei se myöhemmässä vaiheessa viivästytä esimerkiksi opintojasi tai niiden aloitusta.


Armeija ei ole elämäsi nihkeintä aikaa, se on todella kehittävää, kasvattavaa ja voi olla mukavaakin! Riippuu täysin asenteestasi. Ota samanlainen asenne kuin työnhaussa! Ole avoin, halukas ja aktiivinen. Ei ole mitään syytä, miksi et haluaisi töihin tai opiskeluihin saatika sitten armeijaan. Kaikki ovat hyviä kokemuksia, jotka kasvattaa ihmisenä ja luo hyvän tulevaisuuden.

Voit myös armeijasta tai sivarista löytää innostuksen tulevaisuuden ammattiin, opiskeluihin tai uusiin harrastuksiin. Armeissa voit myös hakea erityistehtäviin kiinnostuksen mukaan!

Ennen tai jälkeen armeijan, olet tervetullut Ohjaamo Lahteen keskustelemaan vaihtoehdoista tai jatkosuunnitelmista.

tiistai 4. lokakuuta 2016

Välivuosi | Mitä haluan tulevaisuudessa?

Välivuosi saattaa osua kohdallesi sen takia, ettet tiedä mitä haluat tehdä tulevaisuudessa. Et voi lähteä opiskelemaan haavealaasi, sillä et vielä tiedä mikä se on. Aiemmassa koulussasi on voitu ohjata opintojasi ja olet ehkä keskustellut jonkun kanssa siitä, mihin voisit tulevaisuudessa suunnata, mutta mitään konkreettista ei ole lyöty lukkoon.

Mistä voit aloittaa?

Ensimmäisenä sinun tulee oppia tuntemaan itsesi ja miettiä, mitä haluat tulevaisuudelta. Seuraavaksi sinun tulee aloittaa ammatinvalintaprosessi. Voit etsiä tietoa eri ammattialoista ja tutustua työelämään tai opiskelupaikkoihin. Ammatinvalintasuunnitelmassa on hyvä pohtia, haluaako koulutusta vai yrittääkö astua suoraan työelämään.

Hyvä ajatus on myös miettiä ammatinvalintaa harrastusten ja kiinnostusten kohteiden mukaan. On olemassa useita ammatinvalintatestejä netissä. Niitä voi olla hauska tehdä ja niistä voi saada hyviäkin ideoita, mutta netissä on hyvä suhtautua tietoon kriittisesti. TE-toimiston tarjoamat ammatinvalinnanohjaus tai koulutusneuvonta voivat hyödyttää sinua. Apua saa myös esimerkiksi ammatinvalintapsykologilta.

Työelämään hyppääminen voi olla haluamasi vaihtoehto. Ilman koulutusta voi olla vaikeaa saada mitään töitä, mutta esimerkiksi ammattikoulun tai lukion jälkeen se ei ole mahdotonta. Ensin tulee miettiä minkä alan töihin haluaisit hakea. Kannattaa pitää tavoitteet realistisina, jos pohjalla ei ole juurikaan koulutusta. Sinun täytyy olla aktiivinen työnhaussa. Kannattaa kerätä erilaisia työkokeiluja tai käydä vaikka tekemässä vapaaehtoistyötä.

Jos kuitenkin haluat jatkokoulutukseen, kannattaa tutustua eri alan koulutuksiin netissä, kyselemällä tuttavilta tai tuntemattomilta ja konkreettisesti vierailla oppilaitoksissa. Kannattaa selvittää, mitä haluamasi koulun hakuun tai pääsykokeisiin vaaditaan.

Mielesi voi muuttua monta kertaa vuoden aikana ja se ei haittaa ollenkaan! Hyödyllisempää ja tuottavampaa on selvittää aluksi kerralla, mihin tähtäät tulevaisuudessa. Kun tavoitteet ovat selkeitä, voit lähteä suunnittelemallesi polulle ja kulkea sitä sinulle sopivassa tahdissa.

Tule Ohjaamo Lahteen keskustelemaan Sinulle sopivasta reitistä kohti haluamaasi tulevaisuutta ja haaveammattia!

Ohjaamo Lahti
Kirkkokatu 21 E
15140 Lahti