tiistai 23. toukokuuta 2017

Työtä kokeillen osa 3

Lähes jokainen nuori aikuinen on elämänsä aikana kuullut opiskelun merkityksestä ja kouluttautumisen tärkeydestä. Aina se oma ala ei vain löydy kokeilusta huolimatta tai opinnot sujuisivat paremmin ilman kirjoja ja lukemista. Onneksi on erilaisia mahdollisuuksia ja reittejä löytää kiinnostava ala tai polku opiskeluun.


27-vuotias Jasmiina oli vailla työ- ja opiskelupaikkaa. Peruskoulun jälkeen opiskelu ei maittanut eikä kiinnostavaa alaakaan löytynyt. Useiden eri työpaikkojen jälkeen hän löysi Ohjaamon, missä pohdittiin hänen polkuaan työllistymiseen. Lopulta yksi potentiaalinen vaihtoehto oli työkokeilu Trion Tigerissa, jossa hän oli 5 kuukautta ennen työsuhteensa vakinaistamista.

Työkokeilun avulla löytyi motivaatio opiskella ja kouluttautua alalle työn ohessa. Tällä hetkellä Jasmiina opiskelee myyjän ammattitutkintoa ja halua olisi opiskella vielä visuaalisoijan ammattitutkinto. "Jos en olisi saanut työpaikkaa, en olisi lähtenyt kouluttautumaan. Työkokeilu madalsi kynnystä opiskella mielekästä alaa."

Työkokeilun hyvinä puolina Jasmiina kertoo olevan mahdollisuus kokeilla eri aloja matalalla kynnyksellä ja löytää se oma ala. "Työkokeilu on väylä oppia uutta ja kokeilla turvallisesti kiinnostavaa alaa. Kokeilupolku on hyvä vaihtoehto, joka kannattaa pitää mielessä!"

maanantai 8. toukokuuta 2017

Työtä kokeillen osa 2

Työelämään kiinnittyminen opiskeluaikana ei aina ole helppoa, eikä tutkinto sellaisenaan aina takaa töitä tulevaisuudessa. Harvoin unelmaan pääsee samantien hyppäämään, ole rohkea kokeilemaan erilaisia työtehtäviä ja mene oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Lopulta välietappien kautta on mahdollista saavuttaa oma päämäärä tai löytää uusi tavoittelemisen arvoinen unelma. Seuraavana työkokeilustaan ja polustaan työelämään kertoo Henri.


Henri valmistui tietojenkäsittelijäksi ja oli työelämässä muutaman vuoden. Lopulta jatkoi opiskelemista ja valmistui mediatekniikan insinööriksi, mutta oman alan töitä ei siitä huolimatta löytynyt. Mutkien kautta hän päätyi Ohjaamoon ja löysi työhönvalmentajan avustuksella Matkalla duuniin -palvelusta työkokeilupaikan lahtelaisesta mainostoimistosta. "Työkokeilun aikana sain osallistua monien erilaisten projektien toteuttamiseen. Pienessä mainostoimistossa saa kokonaisvaltaisen näkemyksen projektien hallinnasta aina toimeksiannon alusta loppuun saakka. Tämä kokemus on hyödyllistä myös tulevaisuutta silmällä pitäen."

Ennen työkokeilun alkua kummallakin osapuolella oli tietoa, mitä kokeilu tarkoittaa ja mihin se sitoo. "Media antaa pääsääntöisesti työkokeilusta huonon kuvan, mutta kokemukseni Ohjaamon kautta sovitusta työkokeilusta oli pelkästään positiivisia. Toiveeni ja taitoni huomioitiin yksilöllisesti ja sain vaikuttaa työnhakuun." Työhönvalmentaja on työkokeilupaikkaan yhteydessä ja varmistaa, että työnantaja on sitoutunut työkokeilun sääntöihin. Näin saadaan varmuus, että kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä.

"Työkokeilun voi mieltää mahdollisuudeksi, jossa voi verkostoitua ja näyttää osaamistaan, potentiaaliaan ja motivaatiotaan omien kiinnostusten kohteiden mukaisesti. Työnantaja arvostaa osaamistani ja kolmen kuukauden työkokeilujakson jälkeen sopimustani jatkettiinkin määräaikaisena työsuhteena."